Mateli Kuivalatar

Elias Lönnrot kirjoittaa Kantelettaren esipuheessa: ”Koitereen järven rannalla eli pari vuotta sitte ja taitaa vieläki elää, vanha 80-vuotinen akka, Mateli Kuivalatar, joka muutamista muilta kerätyistä tyttöin lauluista, kun niitä hänen kuullaksemme luimme, sanoi ”no vieläkö nyt sitäki maassa muistellaan ja ken sitä teille lauloi? Minä sen ennen nuorra tyttönä ollen tein.”

Matelin runojen merkitys Kantelettaren sisällölle oli merkittävä. Lönnrotille Kuivalatar oli ”oikia laulaja” ja hänen runouttaan hän kuvasi näin:” se on kuin sorja rosa carelica, Karjalan metsäruusu, vienontuoksuinen, keskellä erämaata.”

Alahall´ on allin mieli
uiessa vilua vettä,
sukkeloitessa suloa,
jäänalaista järkyttäissä,
alempana minun sitäi;
vilu vatsa varpusella
istuissa jääoksalla
vilumpi minun sitäi.

Näyttely Mateli Kuivalattaresta on sijoitettu Mateli Kuivalattaren syntymäkodin pihapiiristä siirrettyyn kaksiosaiseen aittaan.