Varaus- ja peruutusehdot
Varaus- ja peruutusehdot
Varausehdot
Opastukset on varattava etukäteen Ilomantsin Museosäätiöltä museoiden Parppeinvaaran runokylän tai Möhkön ruukin asiakaspalvelusta puhelimitse tai sähköpostitse. Varauksia käsitellään kesäkaudella museoiden aukioloaikana ja muina aikoina arkipäivisin maanantaista perjantaihin klo 8-16.
Hinnaston hinnat koskevat vähintään kymmenen hengen ryhmiä. Aukioloaikojen ulkopuolisesta opastuksesta perimme ovien avausmaksun 40 €.
Opas on paikalla 15 minuuttia ennen varattua aikaa ja odottaa ryhmää enintään 30 minuuttia varatun ajan alkamisesta. Mikäli ryhmä haluaa oppaan odottavan pidempään, on tästä ilmoitettava museolle ja opastuksen siirtämisestä veloitetaan odotusajasta jokaiselta alkavalta tunnilta 30 €. Opas voi odottaa, mikäli hänellä ei ole muita sitoumuksia.
Peruutusehdot
Kaikki varattuja palveluita koskevat muutokset ja peruutukset tulee ilmoittaa museolle. Opastuksen voi perua veloituksetta kaksi vuorokautta ennen varattua aikaa. Tilattu opastus veloitetaan kokonaisuudessaan, ellei sitä ole määräaikaan mennessä peruutettu. Ryhmän koko tulee vahvistaa kaksi vuorokautta ennen varattua aikaa ja tämän jälkeen varauksen laskutettavaa asiakasmäärää ei ole mahdollista vähentää.
Museoiden yhteystiedot
Parppeinvaaran runokylä
Sähköposti: parppei@ilomantsinmuseot.fi
Puhelinnumero: +358 50 3758787
Möhkön ruukki
Sähköposti: mohko@ilomantsinmuseot.fi
Puhelinnumero: +358 50 342 8825



